sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Zäpinää luvassa :)

Pentulaatikossa taas kaikki hyvin. Saimme Kisman maitobaarin taas toimimaan, kyllä sai useampaan kertaan lypsää ja hautoa, ennekuin alkoi kunnolla helpottamaan. Ruokaa vähensin jonkin verran ja seurataan nyt tilannetta,ettei pukkaa uudelleen. Aamulla kuitenkin yön jäljiltä kaikki oli hyvin, ei paakkuja. Tänään leikkasin kynnet ensimmäisen kerran, se sujui helpolla,kun olivat unten mailla.


Pennut alkavat tapailla kävelyä, horjuvia yrityksiä on jo kovasti. Samoin suulla maistellaan kaikkea, toisia ja meitä ihmisiä.


Ensimmäisenä silmänsä avasi Pösö, muilla ne ovat vielä raollaan, joten pari päivää vielä,ennekuin kaikilla silmät auki.


Ja tästä tämä lähtee, pentulaatikosta koitetaan jo päästä suureen maailmaan kovaa vauhtia. Tietää sitä, että laitamme korkeamman reunan tuohon oviaukkoon muutamaksi päiväksi, ennekuin pentulaa laajennetaan.


Pennut ovat harventaneet syöntiväliä, mutta pörräävät pikkuisen kauemmin hereillä syönnin jälkeen. Kohta tuolta laatikon reunalta ei malta lähteä poiskaan...
Mustavalkoiset poijaat, Rölli,Pösö ja Kalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti