perjantai 27. toukokuuta 2016

Hakuleirillä Pyhäsalmessa

20.-22.5. vietettiin leiriviikonloppu Pyhäsalmessa. Ilmoittauduin mukaan hakuryhmään jota koutsasi Jessica Ristimäki. Lauantaina otettiin Kismalle ekana kokeen omainen treeni ja päästiin toivottuun tulokseen, eli meidän ongelmiimme. Narra teki iltapäivällä oman suorituksensa reippaaseen vauhdikkaaseen tyyliinsä. Sunnuntaina jatkettiin Kisman kanssa samalla teemalla, ja tällä kertaa sitten tehtiin onnistuminen, koira esitti todellista osaamistaan. Eli ohjaaja vaihtoon ;)  Mutta hyvän herätyksen sain nyt tähän aiheeseen, ja tiedämme jatkossa miten treenata.  Narran kanssa jatketaan samaan malliin, ja koitetaan päättää tuleeko siitä rulla vai haukkuva.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti