lauantai 21. maaliskuuta 2015

Reippaita pentusia maailmalla

Keskiviikkona muuttanut Dooris sekä eilen ja tänään maailmalle lentäneet pentuset antavat kuulua itsestään pelkkää hyvää!  Jokainen on ollut todella reipas ja rohkea, uusia asioita kohti on menty häntä tötteröllä ja vauhdikkaasti. Aivan kuten pennuista olen ennustellutkin niitä 7 viikkoa vierestä seuranneena, todella tasaluonteista porukkaa, joka ei pikkuasioita hätkähdä.

Uudet omistajat ovat laitelleet tuoreelle kasvis-tätsylle kuvia ja videoita tulemaan, joten ei ole tarvinnut pentujen perään itkeä. Jokaisella menee lujaa, ja omistajat ovat ihan huippua porukkaa. Tapaamisia suunnitellaan jo kovasti, Oulu-Raahe pentuset aloittavat pentukurssin kohtapuoliin ja kunhan vähän lämpenee ja lumet sulaa, meillä alkaa maastolajeihin tutustumiset. On ollut onni löytää kodit tästä kulmilta, niin saamme touhuta aktiivisesti yhdessä :)

Ja pentukuulumisten lisäksi tänään tuli loistavia uutisia myös koskien Pösöä. Se muuttaa keskiviikkona omaan kotiin, palleilla tai ilman :)

Pösö&Kiise ja kasvis-Katja, joka pääsee nyt ajan kanssa häivyttämään tuota kaksoisleukaansa Kisman ja Narran kanssa lenkkeillen ja maastotreeneissä hypäten ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti