maanantai 19. lokakuuta 2015

Hallikausi alkaa :)

Illat alkavat pimetä ja pikkuhiljaa siirrytään taas halliin treenaamaan. Loman jälkeen iski kunnon tokokuume pitkästä aikaa ja olemme treenanneet ahkerasti, tavoitteena päästä kisaamaan ensi vuoden puolella ennen kesän maastoja. Kisman kanssa ylempien luokkien liikkeet ovat jääneet alkutekijöihin, joten työmaata piisaa. Ja Narralla on alo-avo liikkeet hyvällä mallilla, mutta vielä halutaan harjoitella paljon häiriöintiä ja liikkurointia ennen koestartteja. Onnesi on nuorten koirien tokoringin treenit , missä saadaan kunnon häiriöt ja hyvät liikkuroinnit :)
Mutta vielä on "kesää" jäljellä, ja lähdettiin Kisman kanssa uteliaina mukaan ID jälkikurssille. Olin ihan into piukeena koulutuksen eka päivän jälkeen, ihan huikean hienoja juttuja ja ajatuksia sekä metsäjäljelle kuin tokoonkin. Neljä hajuerottelu treeniä purkeilla ja neljä asfalttijälkeä. Kisman viimeiset harkat meni ihan mahtavasti, se alkoi ilmaista hajua purkkiin jäämällä kuono kiinni haistelemaan. Ja jäljille saatiin vahingossa harhojakin, sekä ihmisten että koirien tekemänä, mutta hienosti nenä maassa omalla jäljellä ja esine ilmaisut toimii. Suuri kiitos Heinituuli, kun pääsin mukaan sekä kouluttajallemme Reijo Hynyselle :)
Narrakin on aloittanut nenäharkat Nose Workin merkeissä. Hauska tehdä samaa asiaa kahdella eri tavalla! Nosessa on mukana myös Tinca, ja molemmat kakarat ovat lajista innostuneita.

Kismania pennut aloittivat myös yhteistreenit, eilen oli eka kerta hallissa ja tokoiltiin ja otettiin näyttelytreeniä. Jatkamme innokkaan porukan kanssa talven aikana tokojen, rallyjen ja muiden juttujen parissa. Pohjoisessa Heta ja Henna ovat päässeet mukaan tokoryhmään ja myös maastolaji porukoihin, joten sielläin suunnalla ollaan oltu yhtä ahkerina kuin täällä Oulun/Raahen korkeudellakin :)
Pennut täyttävät viikon päästä 9kk eli liput junnuluokiin on sitten taskussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti