Kesäloma venähti pitkälle syksyyn, ja tällä kertaa matkakohteeksi suunniteltiin naapurimaita Ruotsia ja Tanskaa, joista katsoin matkan varrelle pari näyttelyä Kismalle.
Lautalla torstai iltana 11.9. Naantalista Kapellskäriin ja siitä Ruotsin itärannikkoa alaspäin. Kävimme mutkan Öölannissa, upea paikka joka on joskus tutkittava ajan kanssa paremmin. Öölannissa pysähdyttiin mm.Sollidanissa ja Borghomin linnalla, missä koirat pääsivät kuninkaallisille laidunmaille juoksemaan, ja Kisma ehti pyöriä lehmänlanta kasassakin...
Sunnuntaiksi Eslöviin, missä KV näyttely. Kehässä vain 4 bortsua, joista Kismalle ainoa ERI SA ja näin ollen myös ROP ja se viimeinen tarvittava ulkomaan CACIB. Reissun tavoitteet saaavutettiin siis jo ensimmäisellä etapilla, hienoa :)
Sitten matka jatkui kiireettömällä aikataululla, eli viikko aikaa vaellella eteenpäin. Tanskassa yövyimme ensin näiden kalkkikivi kallioiden maisemissa, Stevns Klintilla, missä oli melkoinen myräkkä ja kallion reunoilla sai pidellä tupeesta kiinni.
Kisma&Narra matkalla, molemmat matkasivat hienosti, eli ajomatkat nukuttiin.
Matka jatkui Fyn saaren vieressä olevalle Langelandin saarelle, missä päästiin jo nauttimaan lämpimäst kelistä ja koirat uimaan mereen.
Seuraavaksi ajoimme Tanskan länsirannikolle, mistä löytyi mielettömät hiekkarannat. Pysähdyimme yöksi Hvide Sandeen,missä taitaa olla parhaat palat tästä valkoisesta hiekasta ja hiekkadyyneistä.
Matka jatkui Skageniin, Tanskan pohjoiskärkeen.Täällä Kattegat ja Skagerrak kohtaavat toisensa, upeita maisemia! Tanskassa ei kannata ajella moottoriteitä, parhaat palat Tanskaa löytyvät kyllä pikkutieden varsilta. Skagenista käännettiin auton keula kohti kotia.
Yöpaikka Nyborgissa Storabeltin sillan kupeessa. Paikka missä yövyttiin Ruskankin kanssa Tanskan Maailman Voittaja reissulla <3 Tästä ajoimme Hillerodiin, missä meillä oli vielä sunnuntaina näyttely. Sieltä Kismalle ERI1 SA PN4 VACA. Täältä ei ole enää kuvia, Hillerodin aamu oli sateinen ja jätin kameran autoon.
Ja loppumatkasta sade senkun yltyi,jopa myrskyksi asti. Hillerodista lähdimme sunnuntaina lautalla Helsingörista Helsinborgiin ja ajoimme vielä Jonköpingiin,missä ukkosti ja myräkkä oli kamala. Maanantaina iltalautalla Suomeen, alkumatkan myrsky keinutti laivaa ihan kiitettävästi,mutta onneksi se tasoittui yötä myöten.
Reissu meni kaikkinensa hienosti, saatiin mitä lähdettiin hakemaan (CACIB Ruotsista) ja lomakelit olivat kohdillaan.Ja Tanska yllätti kyllä,kuinka upeita paikkoja sieltä löytyykään, suosittelen :)
tiistai 30. syyskuuta 2014
lauantai 30. elokuuta 2014
Liminka ryhmis
Kuva ylhäällä@Johanna Flink
Limingassa hienosti järjestetty ryhmänäyttely. Tuomarina Livija Zizevska,Liettua ja kehään oli ilmoitettu 14 bortsua, osa oli poissa. Rönnille upeasti NUO ERI1 PU1 ja lopulta ROP
Kisma kevyessä kesätukassaan hurmasi tuomarin liikkeillään, joita hän kehui vuolaasti, ja KÄY ERI1 PN1 VSP. Tällä kertaa jopa ROP kehä meni kaksikolla aika mukavasti,vaikka odotin jotain ihan muuta ;)
Hieno päivä meidän tehotiimillä!
Loppusyksyn kalenteri on nyt buukattu täyteen, toisaalta toivon että juoksut eivät vielä alkaisi ja saisimme tehtyä suunnitellut reissut, mutta toisaalta....... <3

maanantai 25. elokuuta 2014
Pentusuunnitelmat
Tänään saatiin viimeinenkin terveystarkastus tehtyä, ja voimme alkaa odotella Kisman juoksuja alkavaksi.
Kisma astutetaan tämän syksyn juoksuun Rönnillä (JV-13 BH Pikkupaimenen Time After Time)
Kisman ja Rönnin silmät peilattiin tänään, ja molemmilla terveet silmät.
Rönni kuvattiin viime viikolla lonkat A/A kyynärät 0/0 olat ja selkä terveet
Rönni on Juniori Voittaja 2013, sillä on kasassa 6 SERTiä ja 3 Suomen CACIBia sekä yksi CACIB Norjasta. Rönni on suorittanut BH kokeen, ja treenaa aktiivisesti jälkeä sekä hakua, ja tarkoitus on korkata PK maastot tälle syksylle myös kokeissa. Tokosta Rönnillä on ALO1
Kismalla on lonkat A/A kyynärät ja polvet 0/0 Olat terveet
Kisma on Juniori Voittaja 2012 Suomen Muotovalio ja sillä on 3 Suomen CACIBia sekä yksi CACIB Norjasta. Kisma kisaa palveluskoirien jälkikokeessa kolmosluokassa. Kismalla treenataan myös hakua ja etsintää, ja jos juoksut eivät nyt sotke syksyn koesuunnitelmia, niin Kisman on tarkoitus kisata tälle syksylle vielä hakukokeessakin. Tokosta Kismalla on ALO1, rally-tokosta yksi kisa 97/100p. Kismalla on treenattu myös agilityä viime talvi, mutta ajanpuutteen vuoksi se tulee olemaan toistaiseksi meillä sivulajina.
Tarkempaa tietoa, kuvia ja videoita PENTUJA sivulla sekä Kisman omalla sivulla.
Kisman juoksua odotellaan alkavaksi syyskuulle, mahdollisten pentujen luovutus menee siis vuoden 2015 alkuun.

sunnuntai 24. elokuuta 2014
Jälkikokeissa
Kisma starttasi ensimmäisen kolmosluokan jälkikokeensa, mutta tällä kertaa ei päästy kovinkaan pitkälle. Saaliina yksi keppi ja keskeytys. Jatkamme harjoituksia, ja toivottavasti juoksut nyt eivät sotke loppusyksyn koesuunnitelmia,jotta päästäisiin kokeilemaan kolmosluokkaa uudemman kerran!
torstai 21. elokuuta 2014
Terveysjuttuja
Narra kävi eläinlääkärissä ottamassa rokotukset, painoa oli 6,2kg
Reissusta selvittiin ilman itkuja, reipas tyttö joka pisti odotusaulassakin pienit mäyrikset kuriin ;)
Samalla Kisma otti taas Drontalit, syyskuussa matkataan jälleen Ruotsin maalle.Kismalla painoa 15,8kg oli todella kevyt neitokainen.
Senta mennä potkuttelee edelleen, sen päivä on pitkälti nukkumista.Ulos pitää joskus herätellä, jotta pissat eivät tulisi alle. Muori saa välillä pieniä hepuleita, mutta tasapaino on jo vähän heikko, ja usein kupsahdetaan kyljelleen. Mutta ruoka maistuu hyvin. Ja pennun se pisti kuriin parilla tiukalla hymyllä, ei ole Narra pahemmin Sentaan koittanut naskalihampaitaan upottaa :)

maanantai 18. elokuuta 2014
Taivalkoski ryhmis 16.8.14
Taivalkoskella kokonaiset 6 bortsua, tuomarina Soile Bister.
Ja kun ei ole tukkaa, niin ei kaikille kelpaa ;) Kismalle KÄY EH1
Vielä yksi ryhmis edessä,ja armoton tukan kasvatus syyskuun reissua varten.....
Kisman missilook bikineissä, kuva@Petri Tervonen

Maailman Voittaja 2014
Helsingin reissulle matkasimme Kisman kanssa kaksin. Torstai iltana ystävien luokse Vantaalle majoittumaan ja onneksi Kisma sai jäädä BC poikien Turon ja Torstin kaveriksi perjantaina, kun itse suuntasin katsomaan tokon MM finaaleja. Hieno päivä, upeita suorituksia!
Lauantaina kävin messarissa kiertämässä ostoskojut, ja mukavasti roinaa ja rompetta kertyikin mukaan. Illaksi menin kummityttöni luokse Lauttasaareen,jossa yövyimme Kisman kanssa vimpan yön.
Aamulla ajoissa Messariin, Anne&Arja olivat varanneet meille jo häkkipaikan,joten eiku parkkiin ja odottamaan kehien alkua. Kisma oli ainoa narttu käyttöluokassa, mutta kuten ennalta pelkäsin, niin turkittomana ei näissä geimeissä juhlita. Kismalle EH kauniilla lyhyellä arvostelulla, mutta maininta turkin puuttumisesta. No se ei meidän menoa hidasta :)
Päivä oli upea, Pikkupaimenille hienoja sijoituksia: Lumi MV 2014 kera SERTin ja CACIBin ja Juuso VET MV sekä VSP, aivan huikean hienoa. Kasvattajaluokassa olin Juuson ohjaksissa, ja Sarille upea voitto.
Maailman tärkein <3 kuva@Silvia Adelsperger

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)